Täälä blogissa on ollut poikkeuksellisen hiljaista tänä vuonna..siihen löytyy kyllä hyvä syy.Tai oikeastaan muutamakin syy.Ensinnä tuo koiran silmäleikkaus joka tehtiin loka-marraskuun vaihteessa,vei energiat totaalisesti.Mutta sitten tammikuussa aloin tekemään varsinaista IISAKIN kirkkoa,jonka sain valmiiksi eilen.

Elikkäs tulevalle lapsenlapselle valokuva-albumia oli sunnitteilla.Miksikö se kesti puoli vuotta? Jaa no siihenkin on monta syytä..koska tytär halusi siitä 12 x 12" eli sen reilu 30cm x30 cm kokoisen albumin..rapsuttelin päänahkaa tovin.Suurin albumi mitä olen tehnyt on reilun A4 sekä 10 7/8" x 9 3/8" kokoinen. Tiesin jo heti alusta että siitä ei tule helppoa koska Suomesta on vaikea löytää 12x12 kartonkeja,kuviopapereita nyt toki on. Onhan noita kartonkejakin jotain saatavilla mutta yleensä ne on värillisiä tai jos sattuu jostakin löytämään valkoisia taikka mustia,on ne todella paksuja,liian paksuja. Joten ei muuta kuin ostamaan A2 kokoisia jotta saa ne peruspohjat tehtyä ja muutoin pystyin paljon käyttämään saman sortin A4 kartonkeja.

No sitten tietenkin piti alkaa suunnittelemaan jotain päässä.Koska sivut on noinkin massiiviset ne ei voi olla liika paksuja mutta silti pitäs olla mahdollista laittaa kuvia ja saada jotain toimintoja sivuihin.(tuli niistä kuitenkin joistakin paksuja)Samalla piti suunnitella sivujen kiinnitystä..monia eri tyylejä on ja piti sitten miettiä mahdollismman tukeva muttei liika jäykkää.Monenlaista mietittävää oli verrattuna jos tekee ns.normaali kokoisia albumeja.Tokihan aina pitää muistaa se että albumit on tehty paperista joten ei ne mitään 100% ikivarmoja ole,varovaisuutta käytössä pitää olla.

Matkan varrella aloin jopa kyllästyä jo koko projektiin.Työpöydät harrastehuoneessa koko ajan sekaisin ja täynnä kaikkea tarviketta.Ja aina kun oli aikaa työn ja kotihommien jälkeen,oli se projekti odottamassa,jos hiukankaan katsoi jotain elokuvaa taikka sarjoja,hiipi se mieleen ja pakosti piti raahautua välillä sen äärelle. Oli monta kertaa hetkiä että päässä ei liikkunut mitään ideaa,istuin muutamia kertoja parikin tuntia tuijottamassa pöytää,tekemättä mitään.Mutta valoa alkoi näkyä tunnelin päässä viikko sitten..pian se on valmis..ja voi sitä onnen tunnetta kun valokuvatkin oli otettu.Nyt vain tänään vien sen tyttärelle.Ja huh..saan alkaa tekemään jotain ihan muuta. Vielä ne ns. tekniset tiedot ennen kansikuvia.

Kokoa on 12" x 12 1/2 " x 4 1/2" eli senteissä 30.5cm x 31.5cm x 11.5 cm Eli todella massiivinen.Mutta koska jokaiselle kuukaudella eli 1-12 kk on oma sivu.Eli kun sivut on kaksipuoleisia.. A ja B puoli niin yksi puoli on aina 1kk,2kk jne.Joten yhteensä kokonaisia sivuja on 6. Ja koska sivut on massiiviset..piti jakaa se 2 eri albumiin.Eli tuli albumit 1-6kk ja 7-12kk.Ja kummassakin on siten 3 kokonaista sivua..selitinköhän nyt oikein..noh se selviää sitten kuvista myöhemmin.

Kuviopaperit on Kaiserkraftin Peekaboo Boy ja niitä oli 2 erilaista kokoelmaa.Toinen enempi vaaleansiniseen menevää ja toinen sellaseen vihreään sävyyn menevää.1 paketti joka sisälsi 48 paperia ja 3 joissa 10 paperia per paketti..eli paperia meni kyllä runsaasti.Joitakin palasia jäi jotka heitin pois.Niillä ei mitään tee.Mulla on muutenkin jämäpaloja kaapit pullollaan eri projekteista.Laitan viimeiseksi ne paperipakkauksien kuvat.Kansipahvit on 2mm paksusta konepahvia.Ostin paikallisesta taulukehystömöstä ison arkin josta leikkasin sopivat palat.

 

 

Ensin molemmat albumit

IMG_0443.jpg

 

 

 

 

IMG_0444.jpg

 

 

 

 

IMG_0445.jpg

 

 

 

 

IMG_0440.jpg

 

 

 

 

IMG_0441.jpg

 

 

 

 

IMG_0446.jpg

 

 

 

 

IMG_0447.jpg

 

 

 

 

 

IMG_0437.jpg

 

 

 

 

 

IMG_0435.jpg

 

 

 

Ja tässä ne paperipakkaukset...Latailen lisää kuvia albumin sivuista jahka kerkiän.

 

IMG_0230.jpg

 

 

 

 

IMG_0231.jpg