Ystävä pyysi tekemään  klipsuista pienen varjostimen,joten tein kesällä sellasen syntymäpäivä ylläriksi.Aiemmin olen tehnyt itelleni samanlaisen ja tismalleen samanlaista varjostinta käytin tähänkin.

Kuvasin ensin varjostin alkuasussaan ja riisuttuna. Sen jälkeen alkuvaihe klipsuttelussa ja sitten valmis tuote.

 

 

IMG_0031.jpg

 

 

 

 

Jotta saa tehtyä klipsuista, pitää varjostimen olla tämmönen malliltaan jossa on sivuissa tukiraudat eli runko on yksi kokonainen kipale.

 

IMG_0033.jpg

 

 

 

Siinä näkyy tarvikkeet

 

IMG_0035.jpg

 

 

 

 

Metallilankaa tarvii ensimäiseen kerrokseen.Seuraavia varten klipsun alaosa leikataan halki leikkurilla josta ne sitten kiinnitetän aina kahteen klipsuun kiinni eli vasemman ja oikean puoleisiin.Klipsut myös taivutetaan ennen katkaisua hieman kuten kuvasta näkyy.

 

IMG_0039.jpg

 

 

Valmis varjostin oman lamppuni vieressä.Klipsut on kuvassa epätasaisen näköisesti ja se johtuu siitä että se on pöydän päällä ilman jalkaa.Unohdin kuvata sen jalan kanssa.Silloin toki ne ovat suorassa sileässä linjassa.

 

IMG_0040.jpg

 

 

 

Lampunjalka oli muutoin sama kuin tämä mutta vain valkoisella muoviosalla ja kirkas johto.Kuvasin väärän jalan..mulla on noita jalkoja erilaisia varastossa koska on tulossa vielä lisääkin eri mallista varjostinta jahka kerkiän tehdä.

 

IMG_0032.jpg